Olin viime perjantaina (24.11.) Turussa viettämässä Turun Akateemisen Sosialistiseuran (TuASS) perustamisen 60-vuotisjuhlaa. Päivällä pidettyyn seminaariin osallistui väkeä kaikilta vuosikymmeniltä, olipa paikalla Matti Saarinenkin, joka oli yksi 12.5.1946 pidetyn perustamiskokouksen osanottajista. Iltajuhlassa Ylioppilastalolla oli lämmin tunnelma.  

TuASS perustettiin sodanjälkeisessä vaiheessa, jolloin kaikilla lopultakin oli Suomessa kansalaisoikeudet. TuASS:n suuruudenaika oli 70-luvulla, jolloin jäsenmäärä nousi parhaimmillaan 400:aan.

Minulle TuASS oli poliittisen toiminnan perus- ja jatkokurssi 1980-luvulla. Liityin seuraan 1981 ja istuin sen johtokunnassa 1982-88. Opiskeluaikana venähti noin lähes 11 vuoden mittaiseksi, mutta ei se mitenkään kaduta. Päinvastoin. ”Varsinaista opiskelua” nykyisen tehokkuus- ja tuloksellisuus- jargonihöpinän mukaan mitattuna minulle kertyi tuskin 4 vuotta. Loput runsas 6 vuotta olivat työntekoa, hallintoa, järjestöjä, matkailua ja yritystä muuttaa maailma.  

Maailma ei muuttunut paljoakaan siihen suuntaan kuin olisin halunnut. Enemmän muutuin minä itse. Ja muuttui se maailma toki sitten rysähtämällä 1990-luvun alussa. Sitä rytminvaihdosta markkinoiden vapauden ja pääoman ylivallan suuntaan elämme edelleen. Mutta uskon, että ihmisten mitta alkaa pian täyttyä uusliberalismin autuudesta.

Kirjoitin Turun ASS:n vuoden 1988 toimintasuunnitelmaan näin masentavan alun: ”Yhteiskunnallinen tilanne näyttää toivottomalta: pääoma kansainvälistyy, hallitus sopeuttaa maatamme markkinavoimien täydelliseen ylivaltaan, yliopistosta ollaan tekemässä Oy Yliopisto Ab:ta ja opiskelijoista suuryritysten tuotekehittelijöitä ja markkinamiehiä. Samalla yksittäisen ihmisen vaikutusmahdollisuudet tuntuvat etääntyvän entistä kauemmaksi. Jos et ole elintasokilpailussa mukana, tuhoudut, vakuuttavat markkinavoimat.”

Tästä päivästä katsottuna 1980-luku näyttää auvoiselta ja akateemisen vapauden tyyssijalta.  Aika toki kultaa menneen. Vielä 1980-luvulla maailman muuttaminen tuntui olevan mahdollista. Välillä usko muutokseen on ollut hyvin ohuen langan varassa. Tänään sitä vipuvartta, jolla maailma käännetään sijoiltaan kohti inhimillistä ja kestävää kehitystä, haetaan taas.