”Ja kun poliitikot puhuvat paskaa, kermaleivokset täyttävät maan.” Näin lauloi Hassisen Kone vuonna 1980 ja vangitsi yhteen virkkeeseen sen epäluulon, mitä nuoret kokevat poliitikkojen puheista.  <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Jouluaattona Turun Sanomissa KELAn pääjohtaja Jorma Huuhtanen (kesk.) esitti perusturvan suurta remonttia ja sen lisäksi, että ”seuraava hallitus varaisi 500 miljoonaa euroa neljän vuoden aikana käytettäväksi kiireellisimpiin rukkauksiin parantamaan järjestelmän toimivuutta.”

Uudenvuodenaaton Turun Sanomissa pääministeri Vanhanen kannatti uudistusta, mutta sen lisäksi saimme lukea, että ”Huuhtasen vaatima 500 miljoonaa euroa heti ensi vaalikaudella kiireellisimpiin rukkauksiin kuulostaa pääministerin mielestä aika suurelta summalta.”

Viime lauantaina puheenjohtaja Vanhanen avasi Keskustan vaalikampanjan ja lupasi mm. Turun Sanomien (21.1) mukaan 1,5 miljardia julkisten palveluiden ja perusturvan parantamiseen.  

 

Hieno homma, mutta onko tälle vekselille lunastajaa vaalien jälkeenkin? Joulun alla eduskunnan hallitusrintama mm. hylkäsi Vasemmistoliiton esityksen kansaneläkkeen 20 euron tasokorotuksesta. Nyt sama 20 euroa on yhtenä kohtana Keskustan vaaliohjelmaa…

 

Vasemmistoliiton viesti on, ettei verotuksen tasoa voida tulevaisuuden suurten kustannuspaineiden ja solidaarisuuden lisäämistarpeiden vuoksi juuri alentaa. Julkisessa kassassa on oltava hyvien vaalilupausten lisäksi myös riihikuivaa rahaa, jolla lupauksista tehdään totta. Siksi Vasemmistoliitto on oikeasti vasemmalla.

 

Tänään 24.1. kolmen suurimman puolueen edustajat ovat luvanneet Veronmaksajien tilaisuudessa ”parisen miljardia” tuloveronkevennyksiä ensikin vaalikaudella. SDP:n Matti Ahdekin vakuutti, että ”kevennyksiä on jatkettava maltillisesti kaikissa tuloluokissa.” Siis SDP haluaa suurituloisimmillekin yhä vain alemmat verot, vaikka tuloerot ovat jo palanneet 70-luvun alun räikeälle tasolle.

 

Suomessa pitäisi pitää eduskunta- ja kuntavaalit yhtä aikaa. Silloin ei kukaan pääsisi lupaamaan eduskuntavaaleissa suuria verohelpotuksia ja kuntavaaleissa julkisten palveluiden turvaamista. Ainakin kansalaiset huomaisivat ”p-puheen” paljon helpommin