Eduskuntavaalit käytiin ja tuloksena oli Suomen eduskuntahistorian porvarillisin parlamentti. Vasemmistopuolueet menettivät 10 paikkaa ja tulokseksi tuli vain 62 paikkaa. Sata vuotta sitten työväenpuolue sai 80 paikkaa. Vuoden 1930 terrorivaaleissa, joihin sosialistisen työväen edustajien osallistuminen estettiin, SDP sai 66 paikkaa. Sodan jälkeen vasemmisto ylti enemmistöön 1958 ja 1966 vaaleissa. Seuraava pohjanoteeraus tuli 1991 vaaleissa, jolloin SDP sai 48 paikkaa ja uusi Vasemmistoliitto 19 paikkaa eli yhteensä 67 paikkaa. Nyt pudottiin siis 62 paikkaan. Äänestysprosentti oli samalla toisen maailmansodan jälkeisen ajan alhaisin. 

Vasemmisto on vaivannut neuvottomuus 1980-luvulta asti. Ensimmäinen sinipunahallitus 1987 särki jo monien mielessä vasemmiston ja oikeiston eron. Demarit ovat koettaneet viime aikoina pärjätä väittämällä veroalennusten ja julkisten palveluiden heikentämislinjaa "vasemmistopolitiikaksi". Suomalainen konsensus ja hallitsemistapa lisää äänestäjien hämmennystä.

Nyt on korkea aika miettiä, miten vasemmisto saa viestinsä perille vuoden 2011 vaaleissa. Uudistuminen on aloitettava heti. Vanhat konstit vievät vain syvemmälle suohon. Lohdullista on, että Vasemmistoliitto sai peräti kaksi nuorta kansanedustajaa ensimmäistä kertaa historiansa aikana (29-vuotias Merja Kyllönen Kainuusta ja 30-vuotias Paavo Arhinmäki Helsingistä). Vasemmistonuorten toiminta on vaali vaalilta vahvistunut, se näkyi myös nuorisovaaleissa, joissa Vasemmistoliitto sai 8,4% äänistä. Yhdessä SKP:lle annettujen äänien kanssa radikaalivasemmisto sai jo yhtä paljon kannatusta kuin vihreät ja enemmän kuin SDP. Porvarillisen julkisuuden jatkuvasti toitottama hidas hiipuminen voidaan kääntää vasemmistoliikkeen uudeksi nousuksi, kunhan toimeen tartutaan.